perjantai 24. helmikuuta 2012

huppuHUIVI


Viime jaksossa kässässä oli huovutus+materiaalien yhdistely jakso, ja koko vuoden ollut Muinaismuistot teema jatkui. Huovutus ei ole koskaan kuulunut lempitekniikoihin eikä villa ole erityisemmin kiinnostanut.

Tällä kertaa oli kuitenkin mahdollisuus yhdistää villaan erilaisia materiaaleja ja päädyin yksinkertaiseen sideharsoon, joka toimii koko huivin pohjana. Huiviin oli tarkoitus tulla huppu, mutta se olikin parempi ilman sitä. Halusin huivista mahdollisimman ohuen, jotta sitä voisi käyttää myös kesällä. Huivissa onkin todella ohut kerros merinoesihuopaa ja merinovilla tekee siitä tosi pehmeän.

En halunnut huivista yksiväristä, joten maalasin siihen kuvioita kankaanpainoväreillä. Idea kuviosta syntyi, kun etsin netistä teemaan sopivia aiheita ja löysin erilaisia "noitarumpuja". Noitarummuissa oli käytetty hauskoja kuvioita ja rumpujen reunoihin oli käytetty erilaisia ornamenttejä. Huiviin käyttämäni kuvio on yksinkertaisuudessaan piste i:n päälle ja se tuo siihen hieman saamelaisvivahdetta, yhdessä poron sarvesta tehdyn napin kanssa.









Käsityökouluni tekee tänä vuonna yhteistyötä Helsinki World Design Capitalin kanssa ja sen myötä järjestetään erilaisia tapahtumia. Tämän huivin onkin esitteillä kässässä järjestettävässä muotinäytöksessä, sekä mahdollisesti myös Muodinyö tapahtumassa kevään aikana. Helsingissä, Espalla, järjestetään myös muotinäytös ja on mahdollista että joitain töitäni, huivi mukaan lukien, pääsisi myös sinne. Saa nähdä kuinka käy, ja toivotaan että Helsinkiin asti päästään!



2 kommenttia:

  1. tiiän et joskus mä nään sut jossain muodin huipulle ohjelmassa !! näytätki ihan vaatesuunnittelijalle :D

    -Milla

    VastaaPoista
  2. Haha :) Katotaan mihinkä sitä vielä päädytään vaikkei toi vaatesuunnittelu ihan ykkösenä ollut mielessä :D

    VastaaPoista